Yökoulu ja kadonnut opettaja - Paula Noronen ja Kati Närhi

Kati Närhen Agnes-trilogia on mielestäni parasta, mitä kotimaisen sarjakuvan saralla on ilmestynyt, joten hänen nimensä kirjan kannessa herättää oitis kiinnostukseni. Niinpä varasin luettavakseni osan WSOY:n uutta Lukupalat-sarjaa, jonka huomasin ensimmäisen kerran Kian Luetaanko tämä? -blogissa. Kati Närhi on tehnyt kuvituksen sarjan Jäätävän jännää -teemaa edustavaan osaan Yökoulu ja kadonnut opettaja (WSOY, 2016). Kirjan tarinan on kynäillyt Paula Noronen, jonka teksteihin en ole aiemmin tutustunut.


Lyhyet  mietteet kirjasta: 

Kirjan tapahtumat: Kirjassa ollaan vampyyrien koulumaailmassa ja ihmetellään kadonneen opettajan arvoitusta. Vampyyrikoululaisten elämään tutustuminen oli minulle kirjan parasta antia, ja kirjan tarinaan oli onnistuneesti laitettu mukaan kujeellista huumoria ja nykypäivän ilmiöitä. Hautakivi-parkouria harrastava 180-vuotias Martta-koululainen on kirjan tomera päähenkilö, ja hänellä on seuranaan Paavo Zombinen. Paavon motto on "maan alta se pienikin ponnistaa". Hah! Vampyyrien olemukseen perustuvat sanaleikit nostattivat hymyn huulilleni monta kertaa. Sen sijaan kysymykseen miksi vampyyrit ovat  vampyyreitä -kysymykseen kirjassa ei kirjassa pureuduta, vaan ollaan niin kuin vampyyrit olisivat vain pikkuisen erikoisia kulkijoita.

Kuvitus: nostatti mieleeni Agnes-albumit, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että Agneshan se on hypännyt vampyyrien maailmaan. Sain siis sitä mitä tavallaan halusinkin, mutta hahmojen samankaltaisuus Agnes-maailman kanssa myös häiritsi minua. Yökoulu-kirjaan oli vaikeaa suhtautua itsellisenä kirjana. Kun lopulta joten kuten onnistuin unohtamaan Agneksen, yksinkertainen kuvitus toimi hyvin yhteen tarinan kanssa:



Lukupalat-sarja on tämän osan perusteella mukava tuttavuus pienemmille lukijoille. Koulumaailman kuvaukset kiinnostivat minua suuresti pienempänä, ja tämän kirjan rempseä ote olisi taatusti vedonnut nuorempaan minääni.

Haastepisteet: Osallistun kirjalla Hämärän jälkeen -kauhuhaasteeseen sekä jatkan lokakuun Halloween-teemaa. Saan lisäksi Helmet-haasteeseen ruksin kohtaan 20) kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan.

Kuva Yöpöydän kirjat -blogista.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Dysphoria, Pienten taikapiiri, Kieltenopen kotiblogi
Kirjan tietoja:
Paula Noronen (teksti) ja Kati Närhi (kuvitus): Yökoulu ja kadonnut opettaja
WSOY, 2016
59 sivua

Kommentit

  1. Luin hiljattain ja bloggasin. Nythän se vasta oikein ajankohtainen onkin kun Halloween lähestyy! Kun on huumoria mukana ei pelota liikaa :) Pitää googlata tuo Agnes. Muistan selanneeni joskus mutta en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, lisäsin blogijuttusin mukaan linkkilistalle (google ei sitä jostain syystä löytänyt tai se meni ohi silmieni). Agnes on huippu, kannattaa tutustua!

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.