Teemakuukauden loppumietteet

Blogini ensimmäinen teemakuukausi päättyi eilen. Olo on vähän haikea, mutta myös helpottunut. Teemailu lähti käyntiin suuren innostuksen vallassa. Koko kuukausi punaisia kirjoja ja klassikoita! Jee, mitähän kivaa teemoista oikein löytyy? Pelkäsin etukäteen, mitä kirjastoreissuista oikein tulee, kun ei voi lainata kuin tiettyjä kirjoja. Lähes kolme viikkoa meni yllättävän mukavasti, mutta sen jälkeen alkoi teeman ulkopuolinen kirjavalikoima poltella toden teolla. Kirjastoreissuilla oli jo silmäiltävä palautettujen hyllyjä, ja voi ihanuutta sitä päivää, kun päätin, että nyt voin jo lainata jotain ihan muuta - eli aivan mitä vaan! Arjen iso onni oli silloin kirjasto täynnä kirjoja, joista voin kiikuttaa lainausautomaatille minkä tahansa opuksen. Niitä lähtikin mukaan melko paljon. Ruudun takana varmaan joku miettii, että kyllä osaa ihminen tehdä lukemisen itselleen hankalaksi. Hih, tämmöistä se on, kun hurahtaa kirjoihin. :)

En lähtenyt teemailemaan tiukan kirjalistan kanssa. HS:n klassikkoautomaattia selailin jokusen kerran etukäteen, ja tein vinkkilistan pahan päivän varalle. Se sisälsi monta Nobel-palkitun kirjailijan kirjaa ja monta FutisMM2014-maiden kirjaa eli tein listaa haastelasit päässä. Miten kävi? Luin yhden nobelistin kirjan eli Pamukin Nimeni on punainen. Muutamaa muutakin nobelistia aloittelin, ja totesin, ettei kirja nappaa ollenkaan - kesken jäi. Futismaapisteitä rapsahti sentään kolme, mutta Nigeria-pisteen kohdalla mietin, että tarjolla olisi ollut paljon kehuttu Purppuranpunainen hibiskus, ja minä koetan epätoivoisesti ymmärtää jotain Palmuviinijuoposta - mitä järkeä tässä on, vaihdanko kirjan? En vaihtanut, mutta Hibiskus kiinnostaa edelleen. Heitinkin kuukauden alkupuolella klassikkovinkkilistani pois, sammutin haastetutkan ja aloin pläräillä uudestaan automaattia. Sieltä löytyi mm. Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille ja Eeva Tenhusen Mustat kalat. Ihania kirjoja, jotka valitsin pelkästään 'en ole lukenut, vaikuttaa hyvältä' -fiiliksen perusteella.

Kuukauden isoja plussapuolia oli se, miten mukavaa oli olla (kovin paljon) miettimättä haasteita ja keskittyä vain lukemiseen. Olin ilmeisesti alkanut valita lukemista liiaksi haastepisteiden kautta, pieni rentoutuminen taisi olla paikallaan. Tosin huomasinpa senkin, että aloin ikävöimään niitä haasteita, joihin ei löytynyt teemakuukauden aikana kirjoja. Nyt esimerkiksi Pasto italianoon on lukupinossa parikin kirjaa odottamassa ja Lukuiloa perhoslaaksossa -haasteeseen on löytynyt useampi lupaava vinkki. Sotaisatkin kirjatkin ovat pitkästä aikaa alkaneet houkutella. Jotenkin on semmoinen varsa kesälaitumella -olo. Kaikkea kiinnostavaa haluaisi lukea yhtä aikaa ja just nyt heti, mielellään ulkona upean kevätauringon paisteessa. Enhän minä missään kirjavankilassa ole kuukautta ollut, mutta neljä viikkoa teeman tai oikeastaan kahden ympärillä on selvästi minulle pitkä aika.

Varmuuden vuoksi korostan sitä, että luin kuukauden aikana erittäin hyviä kirjoja. Eilinen Pamuk on hienon hieno, ja Pamukia haluan ehdottomasti lukea lisää. Kommenttiboksiin sainkin pari hyvää vinkkiä, kiitos niistä! Linnunrata-kirja oli kuukauden hauskin lukuelämys, ja kommenttiboksi tiesi kertoa, että minua odottaa viisiosainen trilogia. Sehän on aivan must-luettavaa tälle keväälle. :) Liza Klaussmannin Punaisen sään tiikerit jäi mieleeni tasokkaana esikoiskirjana, ja Rosa Meriläisen Nainen punainen yllätti minut myönteisesti. Nuortensarjojen punaiset aloitusosat herättivät kiinnostusta jatko-osiin, joten enköhän etsiydy niidenkin pariin pikapuoliin. Monta klassikkopuolen sivistysaukkoa tuli kuukauden aikana paikattua, ja paljon hyviä lukufiiliksiä jäi muistoihin.

Teemakuukauden viettäminen oli erittäin mielenkiintoista, suosittelen kokeilemaan! Lopuksi vielä kiitokset Luettua elämää -blogin Elinalle Klassikko-teemaideasta ♥. Kuukauden teemakirjat on lueteltu kuvan alapuolella.

Lukemani teemakirjat:


Klassikko:

Punainen klassikko: Orhan Pamuk: Nimeni on punainen

Kommentit

  1. Olet lukenut ällistyttävän määrän kirjoja! Teemakuukauttasi oli ilo seurata! <3

    Punainen klassikkosi jäi erityisesti kiehtomaan ja Stevensonin Aarresaari odottaa hyllyssä. Hyviä vinkkejä tuli vaikka kuinka monta!

    VastaaPoista
  2. Tuolla on pari todella lyhyttä mukana, mutta täytyy myöntää, että Pamukin kanssa meni hieman urakoinniksi. Olin kuitenkin päättänyt lukea sen teemakuukauden aikana, niin luin sitten - ja hyvä kirjahan se oli. :)

    VastaaPoista
  3. Hih, onneksi täällä on myös paljon kirjahulluja, jotka ymmärtävät tuon tuskasi kirjastossa, kun ei voi lainata kuin tiettyjä ja sitten se tunne, kun voikin lainata mitä vaan <3

    Mitä yritän nyt vältellä mitään teemalukemisia, mutta sinun kuukautesi vaikutti kiinnostavalta. Hauska idea.

    VastaaPoista
  4. Nyt olen lainaillut sitten sitäkin reippaammin. Juuri aamulla kauhistelin, miten paljon kirjaston kirjoja on pinoon kertynyt. :) Teemakuukausi oli hauska, vaikka aivan heti en aio kuukauden mittaista teemaa vetäistä uudestaan. Mielenkiintoisia kokemuksia kuukaudesta kertyi, ja tulipa kokeiltua tämmöistäkin. Kuukausi jäi ehdottomasti plussan puolelle. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.