Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2013.

Evelyn Waugh: Jymyjuttu.

Kuva
"Lehden viimeisellä sivulla, sarjakuvien ja lemmikkieläinpalstan sekä 'Vohvelikokkelin' nimellä kulkevan reseptin väliin häveliäästi piilotettuna oli lehden kahdesti viikossa ilmestyvä luontopalsta. REHEVILTÄ RANNOILTA. Toimittanut William Boot, mies maalta. 'Luuletko, että hän on oikea mies?' 'Varmasti. Pääministeri on hullun lailla ihastunut Englannin maaseutuun.' 'Hänen tyylinsä on kuulemma poikkeuksellisen korkeatasoista: "Höyhenenkevyesti läpi litisevän leton käy saalistavan vesimyyrän tie.." Olisiko tuo sitä?' 'On se', toimitussihteeri sanoi. 'Sen täytyy olla korkeaa tyyliä. Minusta se ei ainakaan kuulosta miltään muulta.'" Englantilaisen Daily Beast -sanomalehden luontopalstan toimittaja William Bootin ulkomaankirjeenvaihtajan ura saa alkunsa väärinkäsityksestä. Lehden omistaja lordi Copper on ystävänpalveluksena lupautunut lähettämään kirjailija Bootin Afrikkaan kirjeenvaihtajaksi. Toimitukse

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

Kuva
Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset (Tammi, 2002) aloittaa naiskirjailijoiden kategorian Venäjän valloituksessa . Täytyypä tunnustaa, että tämä oli vasta kolmas kokeilemani kirja tähän kategoriaan, jonka pidin niin paljon, että luin sen loppuun asti. Kokeilin ensin Irina Patrakovan Naapurit-kirjaa, josta tykättiin kovasti ainakin Mari A:n kirjablogissa . Ei iskenyt. Liikaa ennalta-arvattavuutta, ohut kirja jäi kesken vaikka Patrakovan kirjoitustyylissä sinänsä ei minusta vikaa ollutkaan. Tämän kirjan kohdalla pohdiskelin sitäkin, sopiiko se ollenkaan haasteeseen, kun kyseessä on kansiliepeen mukaan suomalaistunut kirjailija, ja tapahtumatkin sijoittuivat Suomeen. Kirja kuitenkin alunperin oli julkaistu venäjäksi, joten sillä perusteella valitsin sen koeluettavaksi.  Dekkarigenre on minulle yleensä mieluinen, joten nappasin kirjastosta Alexandra Marininan Seitsemännen uhrin. Marininaa en ole aikaisemmin lukenut, eikä Seitsemäs uhri tehnyt minusta fania ensilukemalta. Keskenhän

Projekti 1/4: Syys-loka-marraskuu 2013

Kuva
Täällä toisen tähden alla -blogissa aloitettiin Projekti 12. Minäkin siivosin hyllyjä ja päätin aloittaa pienimuotoisemman Projekti 1/4:n. Vuoden projekti on omaan makuun aika pitkä näin vapaa-ajan projektiksi. Lukemattomia kirjoja riittää hyllyissä vielä noiden alla lueteltujen jälkeenkin, mutta itseni tuntien tällä projektilla on paremmat mahdollisuudet edetä vaiheisiin 2/4, 3/4 ja 4/4, jos etenen pienin askelin enkä paukauta massiivista lukulistaa koko seuraavalle vuodelle. Kuunvaihde lähestyy sopivasti, joten syys-loka-marraskuussa tavoitteeni on lukea alla kuvattua pinoa läpi. Minimitavoite on kolme kirjaa, mutta kun tuolla on muutama suht lyhyt niin vähän enemmänkin voisi pinnistää. Mika Waltari: Kolme pienoisromaania eli Fine van Brooklyn , Sellaista ei tapahdu ja Kuun maisema . WSOY, 1997. 226 sivua. Miten päätyi kotihyllyyn? Ei pienintäkään aavistusta. Paksumpiakin Waltareita löytyy, Sinuhe sun muut mutta tämä pieni on jäänyt jalkoihin ja lukematta.

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira

Kuva
Venäjän valloitus etenee mieskirjailijoiden osalta aavistuksen kevyemmissä tunnelmissa verrattuna aiemmin lukemaani Tsypkiniin. Fedja-setä jäi minulla lapsena tyystin väliin, joten päätin tutustua häneen nyt. Kirjaston lastenosastolta löytyi Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira (Otava, 2006). Fedja-setää oli mielenkiintoista alkaa lukemaan jo siitäkin syystä, etten ole vuosiin lukenut mitään lastenkirjallisuudeksi luokiteltavaa. Miltähän tämä nyt tuntuisi, kun jo sinne lastenosastolle menokin oli jokseenkin outoa? Olen varma, että pari pikkutyttöä katseli alta kulmain, että viekö tuo aikuinen meidän parhaat kirjat. Minä tykkäsin Fedja-sedästä. Kirja maistui oikein hyvin aikuislukijallekin, kunhan muisti laittaa nykyelämän realiteetit jonnekin kauas taustalle. Tarinassa Fedja-setä (joka on oikeasti pikkuvanha pieni poika) karkaa kotoa kissansa kanssa, koska hänen äitinsä kehottaa poikaa valitsemaan joko hänet tai kissan. Poikaa pakkaa vaivihkaa laukun, kissan, nouse

Pedro Juan Gutierrez: Likainen Havanna-trilogia

Kuva
¡Hola! español -haaste pyörähtää osaltani käyntiin kuubalaisen Pedro Juan Gutierrezin Likainen Havanna-trilogialla (WSOY, 2005). Komea aloitus haasteelle - en tiennyt kirjailijasta tai hänen tyylistään entuudestaan mitään, mutta jo kirjan ensimmäinen sivu vakuutti minut siitä, että onnistuin valitsemaan todella lukemisen arvoisen kirjan. Ja koska haasteen seuraava kirja on jo työn alla, voin ennakkoon todeta, että pidot tästä vain paranevat. ¡Hola! español -kirjailijalistalta löytyy melkoisia herkkupaloja. Mutta niistä lisää myöhemmin. Ilmeisin seikka ensin: Gutierrezin trilogia ei sisällä kolmea eri kirjaa (kuten ensin hieman pelkäsin), vaan kirjassa on kolme osaa. Kirjaa voisi luonnehtia kertomuskokoelmaksi, jossa pääosaa esittää 1990-luvun Havanna sekä sekalainen joukko tavallisia havannalaisia, jotka koettavat selvitä elämässään seuraavaan päivään puutteen ja kurjuuden keskellä. Kertojana toimii Pedro Juan, joka toimittajantyöstä potkut saatuaan joutuu nyt tyytymään hanttiho

Djuna Barnes: Yömetsä

Kuva
Djuna Barnesin Yömetsää ylistetään kirjan kansiliepeiden esittelyteksteissä ja T.S Eliot on kirjoittanut kirjaan esipuheen. Ja onhan Yömetsä taidokas pieni romaani. Se lähtee liikkeelle hieman verkkaiseen tahtiin, siinä on pitkiä keskusteluja, joissa kielikuvat ja tunteet saavat vallan, mutta jossain vaiheessa huomasin Yömetsän tarinan imaisseen minut mukaansa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Pariisiin ja Wieniin. Keskeisiä henkilöitä ovat tohtori Matteus O'Connor, Nora Flood, Robin Vote ja paroni Felix Volkbein. Ja heistä keskeisin on Robin, joka tarinan alkuvaiheissa menee naimisiin Felixin kanssa, hylkää tämän, aloittaa eräänlaisen yhteiselämän Noran kanssa hylätäkseen lopulta hänetkin. Nora ja Felix purkavat sydäntään ja tuntojaan tohtori O'Connerille ja koettavat näin ymmärtää rakkauttaan Robiniin ja sitä, miksi heidän suhteensa päättyi. Tässä näyte tohtorin kiihkeästä vastauksesta Noralle tämän rustaillessa kirjeitä Robinille: "Etkö ymmärrä, että s

Hannu Raittila: Kirjailijaelämää

Kuva
Luen hävettävän vähän kotimaista kirjallisuutta. Hannu Raittilan Kirjailijaelämää tarttui mukaan kirjaston asiakirjallisuuden puolelta, se oli luokiteltu kotimaisen kirjallisuuden tutkimuksen hyllyyn. Olin oikeastaan etsimässä jotain elokuviin liittyvää, mutta kun mitään kiinnostavaa ei sattunut silmiin nappasin Raittilan mukaani. Mieheni on vakaasti sitä mieltä, että aiheet alkavat olla vähissä silloin kun kirjailijat alkavat kirjoittaa kirjailijoista ja elokuvaohjaajat filmaavat elokuvaa elokuvan tekemisestä. Minusta takakansitekstin lausahdus "Kirjailijaelämää näyttää omintakeisella tavalla kirjailijan työstä sen puolen, joka harvoin pääsee kansien väliin." tuntui lupaavalta, joten päätin hypätä kotimaiseen kirjallisuuteen ainakin tämän yhden Raittilan verran. Tämähän on hauska! Ja väärin luokiteltu! Nämä ajatukset nousivat mieleen Kirjailijaelämää lukiessa. Onhan Kirjailijaelämässä toki mukana vaikka minkälaista dokumenttia, kirjeitä kustantajalle, kollegoille ja

Kate Kerrigan: Onnellisen avioliiton reseptejä

Kuva
Kate Kerriganin Onnellisen avioliiton reseptejä (Bazar, 2008) kuljetti minut Avioliittojuonia -haasteen Kristallihäät-tasolle. Samalla merkitsin ensimmäisen kirjan romantiikka-tunnisteen alle. Voi olla, että Kerrigan saa hetken majailla siellä yksinään - luen aika harvoin tämäntyyppistä romanttista viihdekirjallisuutta. Haastekirjoissa koetan valita luettavaksi jotain, mihin en ehkä muutoin tarttuisi. Kirjastosta sattumalta löytyneet Kerriganin reseptit sopivat tähän tarkoitukseen oikein hyvin. Jo kirjan kansi oli kaikessa vaaleanpunaisuudessaan niin Romanttinen isolla R:llä, että pelkäsin kirjan sisällön olevan ruusunpunaista höttöä, jota ei vaivaantumatta pysty lukemaan.  Alun epäilyksistäni huolimatta reseptikirja oli aivan kohtalainen lukukokemus. Päähenkilönä on neljääkymmentä lähestyvä, Manhattanilla asuva ruokatoimittaja Tressa. Hän on päättänyt chick lit -vuotensa menemällä naimisiin talonmiehensä Danin kanssa. Kirjan keskeinen ongelma on Tressan sopeutuminen avioliito

L. Tsypkin: Kesä Baden-Badenissa

Kuva
Kirjaston kesälukemista-hyllyltä sattui silmiini Leonid Tsypkinin Kesä Baden-Badenissa (Tammi, 2003). Venäläinen kirjailija sai minut tarttumaan kirjaan, sillä sehän tarjoaa aloituksen Venäjää valloittamaan -haasteeseen. Kirjassa on Susan Sontagin kirjoittama johdanto-osa, josta lisää postauksen lopulla. Tsypkiniä ei ole mainittu haasteen lukuvinkkilistoilla, mutta sijoitan hänet Venäläiset mieskirjailijat -kategoriaan. Tsypkin on minulle aivan uusi nimi, jota en olisi itse osannut kirjaston hyllyistä etsiäkään. Kiitokset kirjaston tädeille, jotka olivat luokitelleet kirjan kesälukemiseksi - ehkäpä vain sen nimen perusteella, sillä mielestäni Kesä Baden-Badenissa olisi erittäin raskasta riippumattoluettavaa. Kesä Baden-Badenissa liikkuu kahdella eri aikatasolla. Nykyhetkeen sijoittuva kertoja on saanut käsiinsä Fjodor Dostojevskin Anna-vaimon päiväkirjamerkinnöistä julkaistun kirjan. Kertoja lukee päiväkirjamerkintöjä junassa matkalla Leningradiin, ja tarinan toisella aikatasoll

S. Vreeland: Sininen neito

Kuva
Jos La Gioconda eli  tuttavallisemmin Mona Lisa osaisi puhua, millaisen tarinan se meille kertoisi? Paljastaisiko se mallinsa salaisuuden? Tämä pysyköön arvoituksena, mutta Susan Vreelandin Sininen neito (WSOY, 2001) kertoo erään maalauksen tarinan takautuvasti nykyhetkestä sen maalaushetkeen asti. Maalauksen vaiheita kuvataan kahdeksassa kertomuksessa ja viimein päättyy myös arvailu siitä, onko kyseessä aito Vermeerin teos vai ei. Kirjan tarinat ovat surumielisiä. Sinihehkuinen, kaihoisa neito lumoaa katsojansa, eivätkö omistajat luovu taulusta kuin jostain pakottavasti syystä. Kauniin mestariteoksen syntyhetkiäkin  sävyttää isän huomiota kaipaavan lapsen kipeä huomio: "Isä oli luvannut maalata häntä niin kauan kuin hän olisi huutamatta, siksi hän piti suunsa visusti kiinni. Hänen rintaansa vihlaisi kun hän tajusi, ettei hänen vaitiolonsa mietityttänyt tai ihmetyttänyt isää tippaakaan. Vilkuillessaan häntä Magdalena ei osannut sanoa, mitä hän isällä merkitsi. Hitaasti hä

M. Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi asti

Kuva
Marianne Cedervallin esikoiskirja Ajattelen sinua kuolemaasi asti (Atena Kustannus, 2012) tarttui mukaan kirjastosta kauniin etukannen ja lupaavan takakansitekstin houkuttelemana. Gotlanti, kostoteema ja huumaava kesä kuulosti lupaavalta yhdistelmältä. Ja Mirjamin ja Hervorin kalmaa kylvävät ajatukset olivatkin varsin viihdyttävää seuraa. Kirjan naisvoimakaksikko on ehkä hieman kliseisesti kaunis lääkäri Mirjam ja Hervor, pulska ja homssuinen 'lapinnoita'. Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun he saapuvat kesäviettoon Gotlantiin, kunnostamaan vanhaa kappelia ja kostamaan mieskolmikolle, joka aikoinaan saattoi Mirjamin taloudellisiin vaikeuksiin. Mirjamin koston lähtökohta onkin mielestäni juonen heikoin kohta. Voiko kukaan olla niin hyväuskoinen ja tyhmä, että ajautuu vaikeuksiin sillä tavoin kuten Mirjamille kävi? No, meitä on moneksi ja Mirjam päättää Hervorin kannustuksella kokeilla voimalauseiden synnyttämää energiaa mieskolmikkoon. Ajatuksen voimallako voisi tappaa? Mi

J. Irving: Välisarjan avioliitto

Kuva
John Irvingin Välisarjan avioliitto (Tammi, 1984) on herkullinen kuvaus kahden pariskunnan yhteisistä hetkistä heidän etsiessään vaihtelua avioliittoonsa. Parinvaihto, sen seuraukset ja siihen johtaneet syyt ovat keskeiset aiheet Irvingin kirjassa. Tämä Tammen keltaisen kirjaston numero 186 löytyy omasta kirjahyllystäni ja Avioliittojuonia -haaste antoi minulle hyvän syyn lukea se uudestaan. Kirja ei löydy haasteen lukuvinkkilistalta, mutta luokittelisin sen Kriisejä-kategoriaan. Kolmiodraamasta tässä kirjassa ei ole kyse, pariskuntien kaikki osapuolet ovat draamassa mukana täysin rinnoin! Irving vieköön minut haasteen tinahäät-tasolle. Kirjassa puhutaan nimensä mukaisesti paljon painista ja piehtaroidaan avioliittoteemassa. Päähenkilöinä ovat yliopiston painivalmentaja, saksanopettaja Severin Winter Edith-vaimonsa kanssa sekä kertojana toimiva historian tiedekunnassa työskentelevä kirjailija ja hänen itävaltalainen vaimonsa Utch. Syy päähenkilöiden parinvaihtoon selviää vasta k

Å. Schwarz: Nefilit

Kuva
Åsa Schwarzin ensimmäisessä suomennetussa trillerissä Nefilit (Karisto, 2012) on lupaavia aineksia: ajankohtainen ilmastonmuutos, salaperäiset nefilit eli langenneiden enkelien jälkeläiset, tapahtumapaikkana Tukholman kaunis vanhakaupunki. Harmittavaa, että lopputuloksena on mielestäni aika keskinkertainen keitos. Nefilit etenee sujuvasti, mutta vetävämmänkin tarinan näiden ideoiden pohjalta olisi voinut kirjoittaa. Tapahtumat lähtevät käyntiin, kun nuori ympäristöaktivisti Nova tunkeutuu Vattenfallin toimitusjohtajan luksusasuntoon tarkoituksenaan tehdä ilkivaltaa tämän kotona. Asunnon pitäisi olla tyhjillään, mutta Nova löytääkin toimitusjohtajan, tämän vaimon ja koiran raa'asti murhattuna. Pian Nova huomaa itse olevan epäilyksenalaisena. Murhaa alkaa selvittämään Amanda, noin nelikymppinen poliisi, joka murhatutkinnan aikana tuskailee mahakipujensa kourissa (yllätys, yllätys - raskaana!). Kerronnan näkökulma vuorottelee Novan ja Amandan välillä. Arvoitukselliset nefilit

G. Eliot: Middlemarch

Kuva
Ensimmäinen työviikko on ohi (puuh...), joten vielä voi hetkisen muistella, mitä heinäkuussa tuli luettua. Middlemarchin (WSOY, 1966) molemmat niteet pääsivät mukaan heinäkuun lopun kesälomareissulle. Niiden yhteispituus on 884 sivua, joten lukemista riitti mukavasti pitkäksi aikaa (koko lomaahan ei voi istua nenä kiinni kirjassa). Niteet löytyivät kirjastosta ja kuuluvat WSOY:n Maailman suurromaaneja -sarjaan. Middlemarch löytyy Avioliittojuonia -haasteen Klassikko-listalta. Tässäpä siis haasteen ensimmäinen osuus - paperihäät. Middlemarchissa seurataan muutamien Middlemarchin maalaiskaupungin asukkaiden elämää. Päähenkilöt eivät ole aatelisia, mutta hyvää sukua kuitenkin. Keskeisenä teemana on avioliiton solmiminen, ja sen onnistuttua avioliiton arjessa selviäminen. Kerrontatapa on nykylukijan näkökulmasta viehättävän vanhanaikainen ja kaiken yläpuolella oleva kertoja esittää toisinaan omia arvioitaan kirjan henkilöistä, heidän käyttäytymisestä, luonteestaan ja tulevista tapaht

Haaste x 2: Venäjä ja parisuhteet

Syksyn piristykseksi osallistun pariin lukuhaasteeseen - näissä on vielä sopivasti lukuaikaa jäljellä, joten lukemisen kanssa ei tule turhan kiirus. Täällä toisen tähden alla -blogissa on Venäjää valloittamaan -haaste, jonka myötä pääsee sukeltamaan suuren naapurimaan kirja-aarteisiin. Lukuaikaa on ensi vuoden maaliskuulle, joten ehdin uppoutua moneen opukseen! Haasteessa on viisi kategoriaa, mutta vielä en lyö lukkoon mihin niistä keskityn. Pitää tehdä retki(ä) kirjastoon ennen tätä päätöstä. :) Pieni julkinen tunnustus ennen haasteeseen ryhtymistä: Dostojevskin Rikos ja rangaistus kuuluu vielä kesken jääneet -osastoon. Kaksi kertaa olen koettanut pinnistää sitä loppuun, mutta turhaan - toisella kertaa sentään jaksoin lukea hieman pidemmälle. Liian synkkää, liikaa kurjuutta - tämä klassikko ei vain ns. kolahtanut. Sen sijaan Dostojevskin Idiootin muistan lukeneeni hyvillä mielin loppuun. Tuskinpa kuitenkaan tartun kumpaankaan näistä enää uudestaan haasteen vuoksi, sillä nyt erinoma

J. Renoir: Elämäni ja elokuvani

Kuva
"Käsillä on niin kaunis, olennainen ja viisas kirja, että tuntuu vastuuttomalta pidätellä lukijaa parin sivun verran." Voiko kirja upeammin alkaa? Peter von Bagh sanailee näin runollisesti Jean Renoirin omaelämäkerran esipuheessaan (Love Kirjat, 1980). Kirja löytyi aikoinaan kirjaston poistomyynnistä (niitä kannattaa penkoa!), mutta tartuin siihen vasta tänä kesänä etsiessäni matkalukemista heinäkuun lopulle. Renoir olikin mitä viehättävintä matkaseuraa. Renoir on valikoinut kirjaansa itselleen tärkeitä muistoja, elokuvia ja ihmisiä. Se ei siis kerro pilkuntarkasti ohjaajasuuruuden elämän jokaista käännettä, vaikka hänen elokuvistaan ja kirjoistaan on toki luettelo kirjan lopussa. Kirjassa on paljon valokuvia, jotka hienosti välittävät tunnelmaa ajalta, jolloin elokuvaa tehtiin rakkaudesta elokuvaan, ei rahaan. Hollywoodin massatuotanto on täydellinen ääripää tälle elokuvakirjalle, vaikka Renoir muuttikin Amerikkaan toisen maailmansodan melskeiden keskeltä. Vaikka e

A. Christie: Murha Mesopotamiassa

Kuva
Kesäloma 2013 alkaa siirtyä muistojen arkistoon, kun arki ja työt huomenna taasen alkavat. Työlaukku on jo pakattu, joten nyt on sopiva hetki kirjoitella loppukesän lukemisista. Ensimmäisenä vuoron saakoon Agatha Christie ja Hercule Poirot -tarina Murha Mesopotamiassa (WSOY, 2010). Christie on aina ollut minulle turvallista ja taattua kesälukemista, ja tämä Poirot tarttui kirjastosta mukaan lomalukemista etsiessäni. Kyseistä tarinaa en ainakaan muista aikaisemmin lukeneeni tai televisionkaan kautta nähneeni, joten luvassa oli syyllisen arvailua heti ensi lehdiltä alkaen. :) Alkuteos ilmestyi jo vuonna 1936. Opusta oli mielenkiintoista lukea nykyhetken maailmanpoliittisen tilanteen valossa. Tapahtumat näet pyörähtävät käyntiin Bagdadista, Irakista. Nykyajan Bagdadiin olisi sijoitettu taatusti täysin erilainen tarina! Christie marssittaa esiin ryhmän hienostuneesti käyttäytyviä englantilaisia, jotka työskentelevät arkeologisella kaivauksella. Tarinan keskiössä ovat henkilöhahmot ja