Haastekoonti: Kurjen siivellä



Pinon päällimmäinen -blogissa alkoi vuosi sitten Kurjen siivellä -lukuhaaste, jossa haastettiin lukemaan Itä-Aasian maihin (Kiina, Japani, Taiwan, Hong Kong, Macao, Mongolia, Pohjois- ja Etelä-Korea) liittyvää kirjallisuutta. Haaste jatkuu vielä muutaman viikon (viimeinen haastepäivä on 30.12.2016), mutta tiedän etten enää saa loppuvuoden aikana kartutettua omaa luettujen pinoani. Siispä päätin tehdä haastekoonnin jo nyt.

Lukupinoni kirjoissa vieraillaan harvoin missään osassa Aasiaa, joten arvasin, että haaste tulee olemaan minulle haastava. Täytyy myöntää, etten kovin aktiivisesti koettanut laajentaa lukureviirini minulle eksoottisiin maihin, ja haastesaaliista muodostui hyvin Japani-keskeinen. Luettujen määräksi kertyi lopulta neljä kirjaa:

Japani:
Takashi Hiraide: Kissavieras
Jun’ichirō Tanizaki: Avain
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Kiina:
Somerset W. Maugham: Kirjava huntu

Näistä paras kirja minulle oli ehdottomasti Tanizakin Avain, joka on todella herkullinen pienoisromaani erään parisuhteen kulusta ja valtasuhteista. Jos kirjat pitäisi laittaa järjestykseen kansien perusteella, voittaja olisi herkän kauniin kannen omaava Kissavieras. Harmi, että kirjan sisältö ei vakuuttanut yhtä paljon.

Murakami oli minulle aivan uusi kirjailijatuttavuus, vaikka hän on ollut jo pitkään isosti esillä Suomen käännöskirjamarkkinoilla. Taisin aloittaa Murakamiin tutustumisen miehen tuotannon vähiten erikoisemmasta päästä, mutta se sopi minulle oikein hyvin. Luulen, että jatkan tutustumista ensi vuoden puolella Norwegian Wood -kirjan parissa.

Kiitokset Sannabananalle hienosta haasteesta!

Kommentit

  1. Tämä oli tosiaan tarpeellinen haaste. Ehkä en minäkään olisi tarttunut itäaasialaisiin muuten. Taidan myös tehdä koontipostauksen pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin olisi jäänyt Itä-Aasian osuus vielä vaatimattomammaksi ilman tätä haastetta. Haaste kyllä herätteli valitettavan hyvin siihen, miten Eurooppa-keskeinen oma lukupinoni on. :)

      Poista
  2. Luin myös Kissavieraan ja muistaakseni 3 Murakamia.... Pitääkin kirjoittaa kooste, saldo kymmenkunta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullepa kertyi paljon kirjoja tähän. Kissavieras taitaa olla aika monen osallistujan listoilla, niin paljon se esiintyi blogeissa alkuvuodesta.

      Poista
  3. Oho, en ole lukenut yhtään kirjaa tästä sinun listastasi! Tuo Tanizaki on kyllä lukulistallani, mutta en ole saanut kirjaa käsiini.

    Ihan hyvän määrän mielestäni luit, jos Itä-Aasia ei noin muuten kuulu lukurepertuaariisi. :) Minulle tämä haaste oli helppo, koska luen mielelläni aasialaista (etenkin japanilaista) kirjallisuutta ja tämä haaste suorastaan yllytti lukemaan vielä enemmän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua harmittaa nyt, että yhtään ponnekkaammin koettanut saada edes yhtä lisämaata luettujen listaani. Mutta luinpa edes jotain - Japanin osuu luetuissani koko huiman nousun tämän haasteen myötä. :)

      Poista
  4. Hyvä saavutus! Kissavieras löytyy minultakin ja samanlaisella japanilaispainotuksella olen edennyt. Johtuisiko ihan siitä, että niitä käännetään suomeksi (ja hehkutetaan) enemmän kuin muita itäaasialaisia kirjoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tosiaan olla niin, että japanilaisen kirjallisuuden edustus on suuri Itä-Aasian maista tulevan käännöskirjallisuuden parissa. Yksittäisiä kirjoja olen bongaillut muiltakin kielialueilta, mutta omaan lukupinooni ne eivät tällä kertaa osuneet.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.