Haastekoonti: Talven lukuhaaste

Ullan luetut kirjat -blogissa pyörähti loppusyksyllä käyntiin mukava Talven lukuhaaste, jossa haastettiin lukemaan syksyyn, talveen ja jouluun liittyviä kirjoja. Joulun suhteen olin ennakolta epäileväinen, sillä en yleensä innostu joulusta kirjoissa tai niiden ulkopuolella. Mutta sainpas luettua kaksi joulukirjaa hieman kuin vahingossa. Ja kirjoja kertyi myös syksyyn ja talveen, joten luin haasteeseen yhteensä 8 kirjaa:

Talvi:

Haastekirjojeni pino sisältää kolme lastenkirjaa (Lewis, Vuori ja Beskow). Ja kun mukana on yksi nuortenkirja, lanupuoli on harvinaisen hyvin esillä saaliissani. Lanukirjojen suosikkini on Elsa Beskowin joulukirja, joka on kaunis sekä kuvitukseltaan että tarinaltaan.

Aikuisten kirjoista suosikkia on erittäin vaikea valita, sillä Kallentoftin dekkari, Mitchellin historiallinen tiiliskivi ja Steinbeckin romaani ovat kaikki erittäin hienoja kirjoja. Nostan silti näistä ykköseksi Steinbeckin Tyytymättömyyden talven, ja haasteen hännänhuipuksi jää Johan Bargumin hailakka Syyskesä.

Haaste toi eteeni mukavasti erilaisia kirjoja, ja harvassa lukuhaasteessa luettujen pinooni nousee kaksi viiden tähden kirjaa. Nyt innostuin antamaan täyden pisteet sekä Mitchellin että Steinbeckin kirjoille.

Kiitokset Ullalle rennosta talven piristyshaasteesta!

Kommentit

  1. Oi, ihana Petterin ja Lotan joulu on yksi ehdottomista joulukirjasuosikeistani, joka meilläkin luettiin taas joulun alla <3 Ja tuossa Lumikuningattaren versiossa oli esittelysi perusteella tosiaan hyvin kauniit kuvat. Olisi mielenkiintoista myös lukea, miten satu on tuossa versiossa kerrottu... Ehkäpä joskus vielä tulen kirjan kohdanneeksi. Siitä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, ettei satuja pitäisi liikaa väännellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beskowin kirjoissa on ihana tunnelma... oma suosikkini taitaa olla Auringonmuna, jonka muistan hyvin lapsuudestani. Luin Petterin ja Lotan joulusta juuri ennen joulua, ja kirjasta henki juuri sellainen 'oikean' joulun sanoma. :) Satujen vääntely tuntuu joskus olevan enemmän myyntikikka kuin mitään muuta, mutta ainakin tuossa lukemassani oli kaunis versioinnin koristeena.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.