Ville Hänninen & Jussi Karjalainen: Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat

Kiinnostukseni Ville Hännisen ja Jussi Karjalaisen kirjaan Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat (Jalava, 2014) juontaa juurensa viime toukokuuhun, jolloin kävin katsomassa Ateneumin hienoa Tove Jansson -näyttelyä. Näyttelyssä oli esillä useita Janssonin Garm-lehteen piirtämiä kuvia, ja vaikutuin Janssonin pilapiirtäjän taidoista. Selatessani kesällä tulevan syksyn kirjakatalogeja huomasin, että Hännisen ja Karjalaisen kirjassa on mukana ihastelemiani Janssonin Garm-kuvituksia. Lisäksi kirja tuntui tarjoavan erilaisen näkökulman maamme sotaisaan ajanjaksoon. En ole sotakirjojen ystävä, mutta Ihminen sodassa -lukuhaasteen loppusuoralla päätin kokeilla kirjaa, jossa yhdistyy jotain erityisen kiinnostavaa (se Garm!) ja jotain, mitä yleensä välttelen (sota-aihe). Ja niinhän siinä kävi, että Sarjatulta! oli minun kirjani.
Sarjatulta! esittelee suomalaisia sarjakuvia ja pilapiirroksia koko sodan ajalta eli talvisota, välirauha, jatkosota ja Lapin sota käydään läpi kuvien kautta. Kirjassa ei selitetä sodan kulkua juurta jaksaen vaan pelkästään viittaillaan sodan vaiheisiin. Pääosan saavat kuvat, ja kuvanäytteiden määrä kirjassa on huikea. Kuvia löytyy joka aukeamalta, ja takakannen mukaan kuvanäytteiden määrä on lähes neljäsataa kappaletta. Kuvien määrä oli minun silmissäni ehdottomasti plussaa kirjalle, sillä pelkkä sarjakuvasta tai pilapiirroksesta lukeminen taitaisi olla äärimmäisen tylsää. Pohjatietoni suomalaisen sarjakuvan historiasta olivat olemattomat ennen kirjan lukemista, ja kirjan sivuilta tunnistin vain muutaman nimen Tove Janssonin lisäksi. Uusien nimien vyöry oli siis melkoinen, mutta koska kuvanäytteitä oli niin runsaasti, kirjan lukeminen ei ollut raskasta yksityiskohtien tulvaa vaan pikemminkin kuvien tutkimisen iloa.

Tove Janssonin Garm-kuvituksia on kirjassa mukana useamman näytteen verran, mutta Jansson ei mielestäni silti ole muita tekijöitä näkyvämmin esillä. Garmin kansikuville on sentään annettu tilaa kokosivun verran, joten Janssonin oivaltavat pilakuvat pääsevät oikeuksiinsa:
Propaganda-aineisto on luonnollisesti kirjassa laajalti esillä, ja kiinnostava yksityiskohta oli esimerkiksi se, että Mannerheim jätettiin suomalaisissa sarjakuvissa ja pilapiirroksissa täysin käsittelyn ulkopuolelle. Sen sijaan neuvostopropaganda ei maamme ylipäällikköä säästellyt:
Kirjan tekstiosuudet tarjosivat taustatietoa kuvanäytteille, ja tällä kertaa kannatti lukea myös kuvatekstit. Niissä kun oli paljon muutakin tietoa kuin piirroksen tekijän nimi. Kuvatekstien ajoittainen tietoiskumaisuus teki tekstiosuuksista hieman pirstalemaisia, mutta en antanut tämän häiritä lukemistani. Sivut olivat niin näyttäviä, että samapa tuo vaikka asiaa riitti myös kuvateksteihin:
Kirjan sisältö oli kauttaaltaan todella kiehtova kaltaiselleni sarjakuvaummikolle, joka lukee sarjakuvia satunnaisesti mutufiiliksellä. Janssonin Garm-kuvitusten lisäksi pieni pala propagandanmakuista sotahistoriaa tuli hiukan tutummaksi, ja haaviin tarttui nippelitiedon murusina esimerkiksi se, että osoitetrilogiastaan tunnettu Henrik Tikkanen piirsi sota-aikana veljensä kanssa Konrad-nimistä sarjakuvaa. Sanaton sarjakuva tosin tyytyi sivuamaan sotaa vain ohimennen. Harvoin olen lukenut sota-aiheeseen liittyvää kirjaa näin innoissani, ja uskon palaavani kirjan pariin vielä uudestaan. Sarjatulta! kestää useamman lukukerran mainiosti (myös fyysisesti: kirja on kookas ja jykevän oloinen). Innostuin kirjasta niin paljon, että annan sille täydet viisi Goodreads-tähteä. Jos sarjakuvat tai pilapiirrokset kiinnostavat edes vähäsen, tähän kirjaan kannattaa tutustua!
Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu Kiiltomato-verkkolehdessä. Ville Hänninen Ylen aamu-tv:ssä. Hesarin kritiikki.
Kirjan tietoja:
Ville Hänninen & Jussi Karjalainen: Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat
Kansi, typografia ja taitto Petri Latvala
Käännösapu Maria Laukka ja Anna Voronkova
Jalava, 2014
206 sivua

Kommentit

  1. Olisipa mielenkiintoista tutustua kirjaan tätä kautta, kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Ohos, typotus iski. Tarkoitukseni oli tietenkin sanoa: O l i p a mielenkiintoista tutustua kirjaan tätä kautta, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger ei harmittavasti anna editoida kommentteja, mutta hoksasin tuosta ekastakin jo, että varmaan konditionaali oli näppihäiriö. :) Mielenkiintoinen kirja, todellakin! Avasi ainakin minulle aivan uuden näkökulman sotaisaan historiaan.

      Poista
  3. Tämä kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Olin kuuntelemassa toista kirjan tekijöistä, mutta en muista kumpaa (ei mieskään muista, vaikka istui vieressä). Hän nosti Tove Janssonin esille yhtenä parhaimmista kirjan piirtäjistä ja esitteli joitakin kuvia. Rohkea nainen, kun uskalsi vastustaa natseja, vaikka saksalaiset olivat "miehittäneet" Suomen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janssonia kehuttiin kovasti kirjassakin, ja Garm-kuvat ovat rohkeita. Kunnioitettavaa, että hän ei taipunut vaikeissa oloissa vaan piti kuvissaan oman linjansa. Tekijöitä olisikin kiinnostavaa päästä kuuntelemaan. Tämän kirjan aiheesta varmasti juttua riittää.

      Poista
  4. Minäkin katselin innolla Garm-kuvia Ateneumin näyttelyssä. Tämä kirja vaikuttaa tosi kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garm-kuvat olivat minulle näyttelyn parasta antia, ja oli kiva, kun niitä pääsi heti uudestaan ihastelemaan. Ja tässähän oli todella paljon muutakin. Kiehtova kirja.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.