Lyhyesti: Petri Tamminen: Rikosromaani, Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä

Niputan tässä postauksessa yhteen pari joulun tienoilla lukemaani kirjaa, joista jäi aika laimea maku lukemisen jälkeen. Yhteispostaus ei lukukokemuksia paranna, mutta onpahan kirjat nopsempaan käsitelty.

Petri Tammisen Rikosromaani (Otava, 2012) löytyi Palkintokierrokselta. Kirjasammon sivut eivät paljastaneet Sysmän kirjakyläpalkinnon voittajia, joten turvauduin Googlen apuun. Petri Tamminen voitti Sysmän kirjakyläpalkinnon vuonna 2006. Palkinto jaetaan kirjailijalle, jolla siteitä on Päijänteen vesistön alueeseen tai Päijät-Hämeeseen. Tamminen asuu Asikkalassa, joka kartan mukaan näyttäisi olevan Sysmän naapurissa, joten Etelä-Päijänteellä pyöritään (tosin ei Rikosromaanissa).

Tammisen kirjoihin en ollut aikaisemmin tutustunut ja päätin valita luettavakseni hänen uusimman romaaninsa. 'Rikos' sana otsikossa houkutteli - kotimainen dekkari kenties? No ei tavallisimmasta päästä. Suomessa liikkuu ankeuttaja nimeltä Ångström. Hän tekee rikoksia, jotka saavat ihmiset kärsimään henkistä tuskaa (kuten tekaistu aids-testin tulos). Ångström levittää ahdistusta siellä sun täällä, ja komisario Vehmas yrittää metsästää häntä kuin pakenevaa varjoa. Vehmas ajautuu tutkimuksissaan jonkinlaiselle henkiselle matkalle. Juonen heikko kohta on se, miten kukaan lukuisista uhreista ei pysty kuvailemaan mystistä Ångströmiä. Eiköhän hänestä oikeasti jonkinlainen etsintäkuulutuskuva olisi saatu piirrettyä. Kansiliepeen mukaan tämän pitäisi olla lakonista huumoria. En nauranut, en ymmärrä missä kohtaa olisi pitänyt nauraa, mutta luin sentään kirjan loppuun. Kiinnosti, saadaanko rikollinen kiinni vai ei (jääköön loppuratkaisu tässä paljastamatta, mutta vaisu sekin oli).


Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä (WSOY, 1981) korkkaa Projekti 2/4:n eli oman kirjahyllyn lukuprojektini nytkähtää askeleen eteenpäin. Kirjassa venäläistaustainen Sonja kertoo nuoruusvuosistaan ja henkisistä kasvukivuistaan. Aika paljon jutut pyörivät seksuaalisuuden ympärillä - Sonjalla miessuhteita on riittänyt. Tästä kirjasta voin todeta lyhyesti: aihepiiri ei koskettanut minua. Teksti on paikoin räväkkää ja aina elämänmakuista, mutta juonellisesti olisin kaivannut vähemmän miessuhteita ja enemmän jotain muuta. Eniten pidin kirjassa alkuvaiheista, jolloin Sonja asui vielä kotona ja koetti tulla toimeen perheensä kanssa. Mutta onpahan nyt tämäkin luettu ja yksi kotimaisen kirjallisuuden sivistysaukko tukittu.


Goodreads: molemmille kirjoille 2 tähteä.

Muualla verkossa: Tammisen Rikosromaania on luettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, Mari A:n kirjablogi ja Kaiken voi lukea. Kaurasen Sonja O:ta on luettu mm. blogeissa Jokken kirjanurkka, Morren maailma ja Kirjakaapin avain.

Kirjojen tietoja:
Petri Tamminen: Rikosromaani
Otava, 2012
173 sivua

Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä
WSOY, 1981
275 sivua

Mistä kirja minulle? Tammisen Rikosromaani - kirjaston kirja. Kaurasen Sonja O. kävi täällä - oma kirjahylly.

Kommentit

  1. Kiitos linkkauksesta, luin joululomalla uudestaan Sonja O:n ehkä ymmärsinkin jotain.

    VastaaPoista
  2. Sinulla oli ihan hyvä bloggaus Sonja O:sta. :) Ehkä minunkin pitäisi lukea tämä uudestaan, jotta saisin jotain enemmän irti. Nyt lähinnä tuntuu, että 'mitäs jos tää lähtisi kierrätykseen omasta hyllystä...' :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.